”Welcome onboard”

Tervetuloa lukemaan blogiani!

Oon pitkään haaveillut ja suunnitellut blogin aloittamista ja tässä sitä vihdoin ollaan: kirjoittamassa ihka ensimmäistä blogikirjoitustani…ja keskellä yötä tietenkin, onpahan ”iloinen” aamuylläri odottamassa kavereita :) En oo pahemmin koskaan lukenut blogeja, mitä nyt muutaman hassun kerran eksynyt googlen kautta joillekin sivuille. Mulla ei siis ole kokemusta blogin kirjoittamisesta tai niiden seuraamisesta, joten lähden niin sanotusti puhtaalta pöydältä liikkeelle ja pyrin tekemään omannäköisiäni postauksia viikoittain. Tervetuloa mukaan

Mut on saattanut bongata tv:stä muutamasta tositv-ohjelmasta :) Matkaoppaita on ainakin pyöritetty tv:ssä uusintoina niin monta kertaa että kyllästyttää :)  Matkaoppaissa vilahdin jo toisella tuotantokaudella kun olin töissä Turkin Marmariksessa ja kuvaustiimi saapui pariksi päiväksi kuvaamaan Marmariksen menoa. Seuraavalla kaudella olinkin yksi kuudesta päähahmosta Bulgarian Sunny Beachilla. Tämän jälkeen olin sitten ihan selkeä julkkis (:D !?) ja päädyin Julkkis Big Brotherin asukkaaksi 😉 Viime vuonna lähdin koettelemaan itseäni hengenpelastuskilpailussa ja otin osaa Martina ja hengenpelastajat-ohjelmaan. Jokainen formaatti on ollut erilainen, mielenkiintoinen ja olen saanut rutkasti kokemuksia. Taidan kertoa niistä myöhemmin :)

Bulgarian matkaoppaat AK ja AM 2011 Molemmilla nykyään tummempi tukka :)

Oon aina ollut luova, rakastan näyttelemistä ja oon sitä nuorempana harrastanutkin useamman vuoden, tykkään piirtää ja kirjoittaa. Laulaa en osaa 😛 Saatte siitä vielä näytteen jossain vaiheessa 😀 (kannattaa toivoa ettette saa). Oon räiskyvä ja nauruni on kova ja semmoinen käkättävä (ärsyttävä!??!) Jokatapauksessa nauran paljon ja pelleilen ja oon muutenkin semmoinen huumorityyppi. Jos mua ottaa päähän sen kyllä huomaa mutta lepyn nopeasti (tai lahjoilla:P). Työskentelen matkaopas vuosieni jälkeen nykyään lentoemäntänä, niinkuin todella moni muukin entinen matkaopas 😛 Jostain syystä on helppoa siirtyä opaselämästä lentomaailmaan ja varsinkin lomalennoille. Lomalennoilla lentelen minäkin ja täytyy sanoa että nautin työstäni paljon! Matkustaminen on vaan niin siistiä!

Viime reissuni tein viime viikolla Himoksen Juhannukselle ja oli aivan super mahtava reissu! Meitä oli sekalainen seurankunta noin 20 henkeä kahdessa mökissä aivan festarialueen kupeessa, joten bileet oli sen mukaiset 😀  En oo koskaan ollut oikein ”festarityyppi” ja nämä festarit oli vasta elämäni kolmannet mutta ehkä musta vielä kuoriutuu oikee festarieläin! Mökkihän meillä on varattuna jo ensi juhannusta varten 😉

likinäköinen festarieläin
likinäköinen festarieläin

 

juhannusbody ja koko viikonlopun ainut aurinkoinen viisiminuuttinen
koko viikonlopun ainut aurinkoinen viisiminuuttinen niin äkkiä vaatteet pois :D

 

Mökki on kyllä tommoselle reissulle välttämättömyys ainakin mulle, koska en luota suomen keleihin, haluan laittaa ruokaa uunissa ja pannulla ja päästä suihkuun ja saunaan! Tietty tartten myös pistokkeen kihartimelle 😀 ”Voin kyllä rypeä juhannusliejussa mutta en perseennäköisenä”, niinkuin toissa juhannuksena niin viisaasti sanoin  😀

Oon siis ihan loistava vääristelemään sanontoja ja korvaamaan oikeita sanoja omilla sanoillani 😀 Miettikää nyt muakin oppaana selittämässä tai lentokoneessa kuuluttamassa 😛 Pari esimerkkiä: ”Nyt ollaan asian haaralla!” ei siis ”ajan hermolla” tai kun olin ravintolassa töissä, kerroin asiakkaalla ”tossa on sokeria ja siinä vieressä ”sokeuttajaa” ei siis makeuttajaa 😀 Asiakas valitsi sokerin… eikai halunnut sokeutua! Tai kun halusin haastaa ex-poikaystäväni kädenvääntöön, sanoin hänelle kovaan ääneen julkisella paikalla: ”Nyt otetaan kyllä käteenveto!” Jep jep… 😀

Näihin kevennyksiin tältä erää, toivottavasti viihdytte blogini parissa :) Pus pus <3

”Welcome onboard”

4 kommenttia “”Welcome onboard”

  • 30.6.2015 at 15:16
    Permalink

    Asiasta toiseen hyppelyä,ei mitään järkevää punaista lankaa koko jutussa.Surkein lukemani blogi.

    Vastaa
    • 8.7.2015 at 23:47
      Permalink

      Kuten sanottu, kyseessä oli tosiaan elämäni ensimmäinen blogipostaus :) Tottakai parantamisen varaa on ja paljon! Että ei vielä yhden kirjoituksen jälkeen heitetä pyyhettä kehään! Kyseessä oli vähän niinkuin semmoinen ”esittelypostaus” Kiitos kuitenkin palautteesta, koitan jatkossa pitää punaista lankaa hyppysissäni 😉

      Vastaa
  • 15.7.2015 at 16:32
    Permalink

    näytä tissit, ne kiinnostaa, sun jutut ei

    Vastaa
    • 20.7.2015 at 18:06
      Permalink

      Onneks juttuja ei ole mikään pakko lukea 😉

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *